Tämä kirjoitus on tavallaan vastaus ja minun selitykseni sille, miksi The Story resonoi niin vahvasti myös suomalaisessa, vanhempien transihmisten mielenmaisemassa. Lukiessa kannattaa muistaa, että minun koulutukseni on edelleen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä enkä ole sukupuolitutkija, kulttuuriantropologi, sosiologi tai psykologi, vaan se mitä kirjoitan perustuu henkilökohtaisiin havaintoihini ja mielipiteisiini. Minä koen, että on olemassa kolme sukupuoli-identiteettiä selittävääJatka lukemista ”Sateenkaaren mallit”
Kategoria-arkisto: Politiikka
Pride, viimeinen naula arkkuun
Poliisin arvioiden mukaan Helsinki Prideen 29.6.2024 osallistui 100 000 ihmistä, tämä vastaa määrällisesti noin kuudesosaa Helsingin väkiluvusta. Marssimassa oli valtioneuvoston edustajia ja entisiä ministereitä. Joukossa oli useiden puolueiden edustajia ja merkkihenkilöitä. Uskovat olivat erittäin hyvin edustettuja. Samaan aikaan toisaalla Tampereella koko entisen puolueeni väki nautti puoluekokouslounasta ja piti puoluekokousta. Minä uskon anteeksiantoon ja mahdollisuuteen korjataJatka lukemista ”Pride, viimeinen naula arkkuun”
Spoileri: Sinulla on useampia sukupuolia!
Suorittamatta ainuttakaan sukupuolentutkimuksen kurssia voi sujuvasti, ja lonkalta, setälöytää ja -selittää kolme toisensa leikkaavaa sukupuolta. Nämä kolme sukupuolta ovat: havaittu, koettu ja esitetty sukupuoli. Suomessa nämä kolme sukupuolta konkretisoituvat kahtena valtasukupuolena: uskottuna ja juridisena. Molemmat valtasukupuolet ovat binäärisiä, eli kaksiarvoisia. Jumala loi miehen (versiokoodi 0) ja naisen (versiokoodi 1). Juridisessa sukupuolessa henkilötunnuksen viimeinen parillinen numeroJatka lukemista ”Spoileri: Sinulla on useampia sukupuolia!”
Miksi Nettiparlamentti
Suomessa kunnan hallintomuoto asetetaan kuntalaissa. Ylintä kunnan päätäntävaltaa käyttää kunnanvaltuusto, johon kuntalaiset valitsevat edustajansa kuntavaaleilla joka neljäs vuosi. Tämä edustuksellisen demokratian muoto on ollut voimassa koko Suomen itsenäisyyden ajan ja ainoat isommat muutokset suoran demokratian suuntaan ovat olleet valtiotasolla kansanäänestykset ja kansalaisaloitteet. Edustuksellista demokratiaa käytetään osittain siksi, että suoran demokratian toteuttaminen on ollut ja onJatka lukemista ”Miksi Nettiparlamentti”
Puhdasta energiaa
Helsinki tähtää hiilineutraaliuteen vuonna 2035, joka on aivan mahtava tavoite! Osana tätä tavoitetta on Hanasaaren kivihiilivoimalan alasajo vuonna 2024. Neljäsosa Hanasaaren kaukolämpötuotannosta on tarkoitus korvata pian valmistuvalla Vuosaaren biovoimalalla. Biovoimalan käyttömateriaalit ovat metsäteollisuuden sivutuotteet ja hakkuujätteet, joita kutsutaan yhteisnimikkeellä biomassa. Biomassan käyttö on hieno juttu lyhyellä tähtäimellä, mutta voi aiheuttaa tulevaisuudessa logistisia haasteita. Biovoimala syöJatka lukemista ”Puhdasta energiaa”
Wappupuhe 2021
Minä olen Mauri Fuula-setä Sahlberg ja toivotan teille oikein tasa-arvoista Wappua täältä Gaussin normaalijakauman huipulta. Täältä huipulta on oikein hyvät näköalat niin edessä alhaalla vihelteleviin menestyjiin, kuin takana alhaalla taakkansa alla puhkuviin epäonnisiin. Eteenpäin voi katsella kateellisena ja salaa toivoa viheltelijöille äärisosialistisia ongelmia. Taakse vilkuillessaan pudistelee päätänsä huolestuneena ja ihmettelee kuinka puhkujat pärjäävät, kun välilläJatka lukemista ”Wappupuhe 2021”
Markkintalous on hyvä tapa kehittää yhteiskuntaa…
…kunhan pelisäännöt ovat reilut. Otsikko ja sen jatke ovat yksi Liike Nytin kuudesta periaatteesta. Markkinatalous on tällä hetkellä kysytyintä kamaa, eli kuuminta ”hottia”. Ainoastaan yksi maailman maista on ilmoittanut julkisesti, että ei sitä tarvitse. Tämä maa on Pohjois-Korea. Valtava kysyntä on myös synnyttänyt valtavan tarjonnan kirjonnan, markkinataloutta saa kaiken muotoisena ja värisenä. Toisessa laidassa onJatka lukemista ”Markkintalous on hyvä tapa kehittää yhteiskuntaa…”
Kuusi periaatetta
Poliittiset puolueet koostuvat samojen arvojen ja ideologien kannattajista. Kärjistäen voidaan ajatella, että puolueet ovat saman ajatusmaailman – samat säännöt ja tavoitteet -omaavien ihmisten tunnuksellinen ryhmittymä, liivijengi, jolla on sama logo. Osa puolueiden säännöistä on kahlitsevia ja ehdottomia, suoraan auki kirjoitettuja vaatimuksia, osa taas ryhmäpaineen aiheuttamia kirjoittamattomia. Yhteistä säännöille on, että osa niistä jakaa kansalaiset vahvastiJatka lukemista ”Kuusi periaatetta”