Ilja Repin

Ilja Repin, ulaani – kasakka, Väinämöisen aikalainen ja kaveri, eleli ensin nykyisen Ukrainan provinssissa Venäjällä kunnes kuuli korpien kutsun ja muutti Tapion vainioille Kuokkalaan Suomeen.

Iljasta tuli silloisen Suomen taidekansalainen ja kun covid-19 sulki rajan toiselle puolelle bolsevikit, niin Ilja kieltäytyi palaamasta kotiin ja vietti viimeiset päivänsä itsepäisessä Suomessa ns Nansen-passilla. Lopulta, kun kuolema hänet korjasi, hän kuitenkin palasi kotiin äiti-Venäjän huostaan. Tästä tuleekin sanonta, ”taiteilija voi muuttaa Venäjältä, muttei Venäjä taiteilijasta!” Vai oliko se sanonta sittenkin ”Putin kaiken korjaa?” Joka tapauksessa Kuokkala ja Ilja ovat nyt osa Venäjää.

Nansen-passi luotiin aikanaan erityisesti venäläisille koronapakolaisille, todistamaan että vaikka he olivat kieltäytyneet Putinin tarjoamasta ilmaisesta Sputnik-rokotteesta, he olivat silti käyneet testeissä ja negatiivisia. Tämä helpotti aikanaan pakolaisten työllistymistä ja jopa 400 000 pakolaista pääsi sillä Pariisiin töihin.

Ilja kuului ns. vaeltajiin ja yhdessä Väiskin ja toisen kaverinsa Gandalfin kanssa he istuivat useasti iltaa kapakassa, muistelivat retkiään ja lauloivat haikeana Bilbon matkalaulua.

Kerrotaan, että Iljalla oli hyvä baritoni, jota kuunteli mielellään ja se täydensi loistavasti paroni M:n bassoa.

Usein vaeltajien bileitä emännöi paronitar Varvara – kamujen kesken paronitar V, koska kukaan ei muutaman mäkäräisen jälkeen saanut oksennettua suustaan mitään mikä muistutti edes paronittaren etunimeä, saati sitten koko komeutta: Varvara Uexküll von Gyldenbandt. Kosmopoliitin paronitar Veen kautta Ilja myös tutustui paroni Münchhauseniin, joka virallisesti oli potkaissut tyhjää jo satakunta vuotta aikaisemmin, mutta todellisuudessa oli ollut Väiskin kantelekoulussa Pohjois-Karjalassa. Väbä oli kuitenkin pitänyt M:ää lahjattomana ja yhdessä kiukun puuskassaan lennättänyt tämän yhdellä vihaisella kolmisoinnulla Novgrodiin, missä M oli salanimella Sadko heitellyt keikkaa henkensä pitimiksi paikallisille kauppiaille, tosin huonolla menestyksellä. M:n onni oli kuitenkin lopulta kääntynyt kun salanimellä: ”tsaari Nikolai”, esiintynyt vedenalaisen kuninkaan merenneito tykästyi tämän omintakeiseen tulkintaan Metallican Enter Sandmanista, joka toki on eittämättä toistaiseksi paras kehtolaulu mitä on kirjoitettu, ja rupesi tämän manageriksi. Ensimmäinen keikka vedenalaisessa valtakunnassa olikin jo sitten historiaa.

Taidekansalaisuus ei kuitenkaan tehnyt Iljasta rikasta tai mahtavaa, joten hänen piti edelleen sutia henkensä pitimiksi. Suurieleinen kasakka ei tehnyt asioita itselleen helpoksi, pinterest taulujen lahjoittaminen Ateneumille johti siihen, että hänen monesti re-pinnattujen hyvyyksiensä arvo laski niin, että kun hänen töitään tarjottiin lisää Ateneumille, silloinen kuraattori ja indententti ilmoittivat että ”Meillä on näitä iljatuksia nurkat täynnä, pitäkää tunkkinne” ja niin osa töitä päätyi Venäjälle.

Gandalfin kävi kuitenkin ylpeää nälkäistä kaveriaan sääli ja teetätti hänellä taulun Bilbon synttäribileiden muistolle.

Gandalf maksoi taulun, mutta totesi vihaisesti: ”Ilja, nyt se on todistettu, sinä et koskaan kuuntele minua! Pöydällä on ihan liian vähän mässyä, enkö minä ole sanonut tuhannesti että Porvoon mitta on puolituiselle pelkkä alkupala!” Gandalf nosti kytkintä ja lähti Väiskin kanssa etsimään Sammon palasia, jostakin maailmalta, koskaan palaamatta Suomeen. Kun vielä paroni M nosti kytkintä ja palasi muiden partahevareiden kanssa takaisin koronan puhdistamiin pohjoismaisiin metsiin, tosin uutisten perusteella äijä taitaa tällä hetkellä keikkailla Kanadassa norjalaisten kollegoidensa kanssa, niin bileet päättyivät.

Ilja jäi siis yksin uusimman hoitonsa, Natalien, kanssa taloonsa Penantyyn (piti olla Penalty – sanaleikki rangaistusaitta vs rangastusaitio, mutta ikä oli jo vienyt dudelta paitsi oikean käden, myös osan tarkemmasta näöstä, eikä kukaan raatsinut oikaista vanhaa surullista taiteilijaa) muistelemaan nuoruuden kesätöitä Volgalla ja laulamaan Bilbon matkalaulun paroni M:n tekemään suomalaista käännöstä. Vähän Ilja yritti vielä maalata ja kehitti lonkalle ripustetun paletin, mistä tulee kaksi lentävää lausetta: ”Vedellä vasemmalla kädellä ja lonkalta.”

Iljan kohtaloksi koitui lopulta korona, jonka hän koppasi Huuhkajien matsista palanneelta futarilta, koska kiitos paronitar V:een (kuten artikkelikuvasta näkyy) maskiohjeilla viisaampikin menee vipuun. Mutta ottakaamme helteeseen – ei mäkäräisiä – vaan raikasta vettä ja laulakaamme Iljan muistolle paroni Münchhausenin sanoin:

Tie jatkuu jatkumistaan,
ohi jokaisen abceen,
ohi puiden makeasti goisaavien oravaisten,
ohi Mikkien merihätäisten;
poikki kyläraittien,
missä häitä pidetään,
poikki salojen maanteitten,
kussa kuljenkaan.

Tie jatkuu jatkuu jatkumistaan,
alla puhelinlankojen laulavaisten
ja kumottavan kuun.

Niin vaik’ niin pitkä on matka,
ei kotia näy,
käy jalat levottamat,
kun tänään lähden,
sitä kohden käy.

Ja silmät mi alla Suomen muotoisen pilven,
ovat sineen katselleet
ja mullasta maan isiensä askeliin,

lumeen mummojen ohi tarponeet
lopulta meidän uuden portin tunnistaa.

– Kääntänyt ja sovittanut Paroni Münchhausen, Bilbon matkalaulu