Nuorisossa on tulevaisuus

Tilastoista riippuen joko joka neljäs tai viides nuori kärsii mielenterveyden ongelmista. Joka viides nuori on viillellyt itseään ja joka kymmenes on hautonut itsetuhoisia ajatuksia. Itsemurha kuuluu 15-19 vuotiaiden yleisimpiin kuolinsyihin [thl1]. 

Koulukiusaaminen on yksi syy nuorten ahdistukseen, mutta myös kasvaneet ympäristön odotukset ja entistä parempi käsitys maailman ja ympäristön tilasta aiheuttavat ahdistusta. Tämän päivän nuoret ratkovat ja murehtivat niitä ongelmia, joita me heille kaadamme tekemillämme päätöksillä.

Helsingissä on onneksi havahduttu kuluvalla valtuustokaudella nuorten mielenterveyspalvelujen tilanteeseen ja kaupunkiin on avattu kaksi matalan kynnyksen Mieppi-mielenterveyspistettä, Kalasatamaan ja Myllypuroon. Kolmatta Mieppiä ollaan avaamassa Pohjois-Haagaan. Lisäksi Helsinki on ottanut käyttöön lyhytpsykoterapian palvelusetelin, jolla nuori tai aikuinen voi saada 10-20 kertaa maksutonta pyskoterapiaa. Käytäntö on kuitenkin yhä se, että terapiaan on useamman viikon jono.

Toistaiseksi paras nykyisen valtuuston askel nähtiin 5.5. , kun vihreiden ryhmäaloite terapiatakuun käyttöönotosta ensi vuoden aikana hyväksyttiin. Se tuskin lohduttaa niitä, jotka odottelevat jonossa, mutta antanee kuitenkin toivoa siitä että jono joskus purkautuu [Hel1].

Oireiden hoitaminen ei yksin riitä, sellaisten tilanteiden ja olosuhteiden ehkäiseminen jotka altistavat mielenterveydellisille ongelmille on tarpeellista. Yksi uusimman unitutkimuksen mukaan mielenterveyteen vaikuttava tekijä on riittävän unen takaaminen [SLF1, WIK1], toinen on koulukiusaamiseen puuttuminen ja kolmas itsestään selvyydeltä vaikuttava keino on nuorten äänten ja huolien kuunteleminen ja niihin reagoiminen valtuustossa ja lautakunnissa. 

Ihmisen vuorokausirytmi vaihtelee ikäryhmittäin – teini-ikäisen luontainen unirytmi on tunnin, joissakin tapauksissa jopa kaksi aikuista perässä, ja erityisesti aamuyöstä nukutut tunnit ovat nuorelle ihmiselle tarpeen. [MW2019] Emma Karin valtuustoaloite, jossa ehdotettiin syksyllä 2018 kahdeksan aamuista luopumista Helsingin kouluissa, olisi aika nostaa uudestaan käsittelyyn ja silloin aikaansaatu suositus korvata nyt määräyksellä, missä koulujen oppitunnit saisivat peruskoulun yläasteella, lukiossa ja ammatillisessa opetuksessa alkaa aikaisintaan klo 09.00.

Terapiatakuun toteutumista on seurattava valtuustotasolla ja tehtävä kaikki, jotta takuu toteutuisi viimeistään aikataulussa, mutta mieluummin aikaisemmin. Nuoret on otettava paremmin huomioon kaupungin päätöksenteossa ja tulevaisuutta koskevissa hankkeissa. Nyt meidän yhteinen stadimme on huomenna heidän ja heidän lastensa stadi. Jätetään siis stadissa sellainen perintö, josta jää muutakin käteen kuin pelkkä perintövero.

[thl1] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/nuorten-mielenterveyshairiot

[hel1] Helsingin kaupunki, Hoitoon pääsy ja odotusajat https://www.hel.fi/sote/fi/palvelut/hoitoon-paasy-ja-odotusajat

[slf1] Sleep foundation, https://www.sleepfoundation.org/mental-health

[wik1] Wikipedia, Sleep deprivation, https://en.wikipedia.org/wiki/Sleep_deprivation

[MW2019] Matthew Walker, Tammi 2019, Miksi nukumme – unen voima

Artikkelikuva on peräisin wikimedia commons-sivustolta: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:BlackWoods.jpg kuvan ottajalla ei ole mitään tekemistä tämän artikkelin kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: