Olipa kerran sisko ja sen veli. Veljen nimi oli Hannu Peukaloinen, mutta häntä yleisesti kutsuttiin Tumpiksi ja sen siskon nimi oli Kerttu Punahilkka, jota puolestaan kutsuttiin Hiluksi. Eräänä helteisenä iltana Hilu ja Tumppi olivat tulossa Elokapinasta keskustasta ja matkalla kotiin, kun sisarusten skuutista loppui lataus keskellä synkintä keskuspuistoa….
”Voi ei”, totesi Hilu, ”tästä on ainakin kolme kilsaa himaan Torppikseen ja mulla on paitti nälkä myös kusihätä”. ”Relaa systeri”, totesi Tumppi, ”tuossa on hannunvaakunalla varustettu kyltti, jossa sanotaan Piparkakkutalo 250m, siellä on varmaan kahvila ja vessa.”
”Kröhöm”, kuului siskosten takaa, ”teinä en menisi sinne, siellä asuu hullu ruokaa rakastava aina nälkäinen noita”. Hätkähtäen sisarukset kääntyivät ympäri ja bongasivat suden joka oli pitkä kuin koripalloilija. ”Anteeksi herra susi”, Hilu sanoi, ”me emme ota neuvoja vierailta.” ”Ah, okei, mä olen Susi Hopo”, susi sanoi, ”mutta voitte kutsua mua Sepeksi, kaikki kutsuu.” ”Me ollaan Hilu ja Tumppi”, sanoi Tumppi ja jatkoi, ”Tiedätkö Sepe onko noidalla vessaa?” ”On sillä varmaan”, pohti Sepe, ”mutta teinä kävisin puskassa ja jatkaisin matkaani kotianne kohden ja unohtaisin noidan keitokset.” ”Mä en pissaa puskaan, tule Tumppi, nyt mennään”, sanoi Hilu tarttuen Tumpin käteen ja kiskoen tätä polkua pitkin kohden piparkakkutaloa. Sepe pudisteli hetken päätään ja lähti sitten kohden susijengin treenejä.
Polku mutkitteli hetken sekametsässä kunnes päättyi aukiolle, jossa nökötti puhelinkoppi. Puhelinkopin ikkunat olivat tummennetut ja sen vieressä oleva kyltti julisti uhmakkaasti: ”Piparkakkutalo”. ”Nyt on kyllä todella paikkansapitämätön teksti, mutta museokamaa toi todella on.”, totesi Tumppi. Hilu ei ehtinyt kuin nyökkäämään vastaukseksi, kun puhelin kopin sisällä soi. Refleksinomaisesti Tumppi käveli kopille, avasi oven ja nosti luurin korvilleen sanoen kysyvästi ”Haloo?” Samalla silmänräpäyksellä kaikki muuttui ja sisarukset huomasivat olevansa keittiössä, jossa hääräsi punatukkainen noita.
Noita nosti joitakin leivonnaisia uunista, yhdet olivat harmaalla pellillä ja toiset mustalla. Pöydällä oli jo sinireunainenlautanen, missä oli kolme kukkien näköistä, no, alkupalaa. ”Hienoa kun tulitte”, noita totesi ilahtuneena, ”mopo vähän karkasi käsistä ja tässä on ihan liikaa ruokaa yhdelle.” ”Mutta haluatte varmaan käydä ensin pesemässä kätenne? Vessa on tuosta ovesta oikealla käytävällä ensimmäinen. ”, hän jatkoi. Hilu ei toista kehotusta tarvinnut ja säntäsi vessaan. Hilun ja Tumpin palattua takaisin keittiöön he huomasivat, että noita oli kaivanut kaapista lautaset, tuopit ja kolme tölkkkiä olutta. Karhu Juicy IPA luki tölkeissä. ”Oi, toivottavasti pidätte oluesta, sillä muuta minulla ei ole”, sanoi noita jatkaen, ”Nämä ovat sen verran tuhteja leivonnaisia, että tarvitsevat hedelmäisemmän oluen kyytipojiksi.”
Hilu katsoi Tumppia ja Tumppi Hilua, sanottomat katsee kysyivät, että pitäisiköhän ottaa hatkat tai ainakin sanoa noidalle, että Hilu oli vasta seitsemäntoista ja Tumppikin juuri täyttänyt kahdeksantoista. Nälkä kuitenkin voitti ja sisarukset istuutuivat kädet pestyinä pöytään. ”Anteeksi rouva noita”, Hilu aloitti, ”minä olen vegaani ja Tumpilla on pahoja allergioita, mitä näissä oikein on?” ”Krähhäh, häh, häh hää vegaani”, räkätti noita, ”ei se mitään, minä olen sekasyöjä ja kestän vegaanien seuraa siinä missä täysjärkisetkin. Ja en minä ole rouva, minä olen neiti. Voitte kutsua minua Maiksi”
”Nuo harmaissa olevat ovat täysin vegaanisia. Niissä on kaupan valmis vegaaninen – luonnollisesti laktoositon – lehtitaikinapohja. Punertavissa on vegaanista savukinkkuleikettä, vegaanista juustoa, tomaattipyrettä, sirachaa – sitä tulisempaa ja kaupan pizzamaustetta. Kellertävissä on naurista, kesäkurpitsaa, vegaanista juustomurua, suolaa, sipulijauhetta ja mustapippuria. Tuo iso kukkanen sinireunaisella lautasella on myös vegaaninen, siinä on maissitortillan sisällä vegaanista juustoa, vegaanista savukinkkuleikettä, chilipaprikalevitettä, kartanon salaattia, tomaattia ja kevätsipulia.
Mustassa on sekasyöjän versiot samoista. Punaisessa metwurstia, edamia, tomaattipyrettä ja tulisempaa sirachaa. Keltaiset ovat kesäkurpitsaa, naurista, aurajuustomurua, sipulijauhetta, mustapippuria ja suolaa. Pienet kukkaset sinireunaisella ovat edamia, kalkkunaleikettä, kokojyvätortillaa, chilipaprika-levitettä, tomaattia, kartanon salaattia ja kevätsipulia. Käykää kiinni!”
Noita oli oikeassa, olut taittoi hyvin leivonnaisten rasvaisuutta ja hedelmäisyys huuhteli suuta eri versioiden välissä.
”Miten sait aikaiseksi kukkamuodot”, Tumppi kysyi, ”noiduitko ne?” ”En tällä kertaa”, sanoi Mai ja jatkoi, ”tämä oli yllättävän paljon helpompaa kuin kurkkukukkien tekeminen. Oikeastaan ainut kätsi oli esikeittää naurista viitisen minuuttia, jotta siihen sai keltaisen värin ja se muuttui helpommin taivutettavaksi.”
”Jutut leikataan suunnilleen puolikuiksi ja asetellaan taikina- tai tortilla suorakulmion reunaan ja toinen puoli taitetaan päälle”, Mai selitti muistellen mitä oli tehnyt.
”Sitten vain kääritään ja asetataan voideltuun vuokaan.”, Mai jatkoi. ”Näppärää”, totesi Hilu, ”mutta miten sait juustoista puolikuita?” ”Aa, viskilasilla”, Mai sanoi epämääräisesti ja sisarukset katselivat toisiaan epäuskoisesti.
”Siis lasin suulla”, Mai jatkoi, ”vähän kuin piparimuotilla”. Syödessä oli kulunut tovi ja teineille tuli aika ottaa hatkat. ”Suuret kiitokset Mai”, sanoivat Tumppi ja Hilu. ”Ei se mitään lapsukaiset, ilo oli minun puolellani”, Mai sanoi ja tuuppasi kummallekin vielä kouraan nektariinit jälkiruoaksi ja kotimatkaevääksi….
Fuula-täti 